@JukMantu
Islam on perustavan laatuisesti ristiriidassa länsimaisten liberaalien arvojen sekä naisten oikeuksien kanssa, pyrkii syrjäyttämään ne ja istuttamaan omat primitiiviset sekä epäinhimilliset arvonsa yhteiskuntaamme. Jos joku keksisi islamin kaltaisen kultin nyt, se kiellettäisiin.
@JukkaNuorla
@MSF_Finland
Lääkärit ilman aivoja tulisi kieltää ihmissalakuljetusta harjoittavana rikollisjärjestönä sillä sitähän se on. Kuljettaa yhteistyössä ihmissalakuljetusliigojen kanssa tuntemattomia nuoria miehiä Eurooppaan joukossa jihadisteja, rikollisia sekä muutama nainen.
@niinaratilainen
Venäjällä oleskelevat ulkomaalaiset ovat siellä laillisesti ja turvassa maailman pahuudelta eivätkä oikeutettuja hakemaan turvapaikkaa Suomesta.
@liandersson
Tuota, olen lukenut omaishoitajien tukalasta tilanteesta jo vuosikymmeniä. Aikamoinen rimanalitus on syyttää muutaman kuukauden toimessaan ollutta ministeriä asiasta.
@DennisMitzner
HS (Hamasin Sanomat) on menettänyt uskottavuutensa neutraalina tiedonvälittäjänä jo aikaa sitten ja nyt meneillään oleva uutisointi sodasta vain vahvistaa käsitystä.
@OletettuOuza
Kansalaisella ei ole mitään velvollisuutta osallistua maan laillisen eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen vastaiseen poliittiseen lakkoliikkeeseen. Sellaisen vaatiminen tai siihen kiristäminen on rikollista.
@JukkaNuorla
Eikä tässä vielä kaikki. Kunniavieraat päästetään jonon ohi ja suomalainen jää Venäjälle kuukaudeksi. Aivan kuin tätä olisi tapahtunut ennenkin.
@liandersson
Gaasassa on sota jonka Gaasaa hallitseva terroristijärjestö hamas aloitti murhaamalla yli tuhat siviiliä ja ottamalla panttivangeiksi satoja ajatuksella, ettei Israel kosta. Antautumalla ja vapauttamalla panttivangit sota loppuu.
@yleuutiset
Oli jo alusta asti selvää, että kysymyksessä oli poliittinen ajojahti josta on tullut muoti-ilmiön kaltainen maamme puolueellisessa mediassa.
@AnterXYasa
Päinvastoin, on kohteliasta kysyä mistäpäin henkilö on kotoisin koska se osoittaa toisen olevan vilpittömästi kiinnostunut hänestä. Jos olisi rasisti tai muuten vaan umpimielinen, ei osoittaisi minkäänlaista kiinnostusta henkilöön.
@yleuutiset
Pääasia, että Yle ja Helsingin Sanomat hävisivät. Kuten Sanna Marin kehoitti kansaa valitsemaan puolensa, valitsi kansa ja antoi äänensä Israelille.
Muuten, Sveitsin lallatus oli ihan surkea.
@YaronNadbornik
Joidenkin Helsingin Sanomista käyttämä liikanimi "Hamasin Sanomat" ei liene tyhjästä syntynyt. Lehden toimituskunnan asenteellisuus on synnyttänyt vastaavaa aiemminkin.
@JukMantu
Johan ne kiljuvat kalifaattia ja sharialakia Saksassa sekä Britanniassa. Luulen, että Eurooppa tulee kokemaan veriset ajat kuten historiassa on käynyt aiemminkin islamin valloittajia torjuttaessa.
@nuorsuomalainen
Toivottavasta tämän takia ei kukaan joudu väkivallan kohteeksi Venäjältä tulevien turvapaikanhakijoiden toimesta tai pahimassa tapauksessa menetä henkeään kuten Otanmäessä vuonna 2015. Rajalla on jo esiintynyt väkivaltaista käytöstä Iltalehden mukaan.
@jussisaramo
Voi ristus kun kommari valehtelee. Aina. "Ei pidä luottaa ihmiseen joka on joskus elämässään ollut kommunisti" lausui aikoinaan Sosialidemokraattien puheenjohtaja ministeri Väinö Tanner ja se pitää kutinsa tänäkin päivänä.
@SeidaSohrabi
Antisemitismi ja islamofilia on iskostunut syvälle maamme vasemmistolaisen kulttuuriväen tajuntaan johtuen vuosikymmeniä jatkuneesta neuvostoliiton poliittisen sekä kulttuurisen ohjauksen alla elämisestä ja se on periytynyt sukupolvelta toiselle kollektiivisessa tajunnassa.
@mustapipa
Kummallista kun köyhyys on yht´äkkiä lisääntynyt roimasti vaikkei yhtään leikkauspäätöstä ole vielä edes toimeenpantu. Eiköhän se köyhyys johdu ihan muista syistä kuin nykyhallituksen toimista.
@aj_hirsi
Yksi on ainakin varmaa, että väkivaltaiset maahanmuuttajat aiheuttavat käytöksellään Suomeen heitä vihaavan alati kasvavan joukon. Nuori jonka uussuomalainen roadman jengi pahoinpitelee ja ryöstää ei tule unohtamaan sitä koskaan ja kun heitä on riittävästi, niin osat vaihtuvat.
@mariastenroos
Selititkö myös, että 1500:sta vain 14 olivat hämäykseksi mukana oikeutettuina turvapaikkaan ja loput olivat islamistisia proxysotilaita tulossa Eurooppaan aiheuttamaan kaaosta ja kuolemaa?
@KatriinaRepone1
Pointti on, että muslimit haluavat asua Israelissa ilman juutalaisia mutta säilyttäen yhtä korkean elintason kuin nyt heillä on. Eivät ymmärrä, että jos juutalaiset poistuisivat sieltä, niin parissa vuosikymmenessä maasta tulisi Libanonin kaltainen epävaltio.
@DennisMitzner
@DahlgrenS
Vasemmistossa on yli puolivuosisataiset perinteet islamistien nuoleskelusta johtuen neuvostoliitosta joka tuki arabimaita ja niiden terroristijärjestöjä. Vanhanliiton demareissa oli myös Israelin tukijoita kuten kansanedustaja Arvo Salo, Suomi-Israel seuran puheenjohtaja.
@MikkoVuorenpaa
@MartinScheininF
... tulipunainen stalinistikommunisti ja halusi liittää Suomen neuvostokansojen onnelliseen perheeseen sekä Varsovan liittoon.
@liandersson
@jsjostedt
@HannaGedin
@PerClausen3
Ei Israel miehitä niitä vaan vapautti ne Jordanian miehityksestä vuonna 1967. Jordania miehitti ne vuonna 1949 ja suoritti etnisen puhdistuksen karkoittamalla kaikki juutalaiset kodeistaan.
@ihmisoikeus
Älkää valehdelko, Suomi on maailmankaikkeuden kuudenneksi vähiten rasistinen maa YK:n virallisten tutkimusten mukaan ja lisäksi Suomessa asuvat maapallon onnellisimmat maahanmuuttajat yhdessä maailman onnellisimman kansan kanssa.
@liandersson
Etkö ymmärrä, että Venäjä lähettää rajan yli sen lähimmän liittolaisen Iranin toimittamia islamistitaistelijoita Lähi-idästä
turvapaikanhakijoiksi naamioituneina joiden tarkoitus on aiheuttaa kaaosta ja kuolemaa maassamme?
@pbyrokraatti
@yleuutiset
Täytyy muistaa, että YK:n enemmistöpäätöksistä vastaavat antisemitistiset islamistiset ja kommunistiset diktatuurit ja YK:n pääsihteeri on sosialisti ja Jasser Arafatin kaveri.
@liandersson
Teet pontevasti työtä Kremlin hyväksi. Israel hoitaa terroristijärjestön pois muonavahvuudesta ja päästään rakentamaan Gazasta Lähi-idän Singaporea, kuten oli tarkoitus kun Israel vetäytyi sieltä lähes 20 vuotta sitten mutta tulikin islam ja loppu on historiaa.
@JariTaponen
Ei tässä mitään vastakkainasettelua olla luomassa, vaan puolustamassa maamme turvallisuutta ulkoiselta uhalta asevelisosialistisessa hengessä, ettei käy kuin Ruotsissa missä peli on jo menetetty.
@NikoOhvo
Jännä juttu kun hallitus vaihtui, niin nyt jopa poliisiylijohtajaa myöten uskalletaan avata avata suu ja todeta katujengien olemassaolo ja niiden koostuvan pelkästään ulkomaalaistaustaisista henkilöistä.
@yleuutiset
Israel on maailman ainoa valtio joka tuomitaan kun se puolustaa olemassaoloaan julmaa hyökkääjää vastaan joka on valmis murhaamaan jokaisen juutalaisen maan päällä.
@pbyrokraatti
YK muistuttaa yhä enemmän kansainvälistä rikollisjärjestöä jota johtavat islamistiset ja sosialistiset diktatuurit ja lystin maksaavat länsimaat USA suurimpana. Minun aikanani 1970-luvulla YK:n johdossa sentään oli pesunkestävä natsi Kurt Waldheim.
BREAKING: The “few bad apples” line pushed by the UN has just been obliterated. The Wall Street Journal front page is reporting that an estimated 1,200 Unrwa employees in Gaza are actual “operatives” of Hamas or Palestinian Islamic Jihad, and about half have close relatives who
@minnaminski1
Millään muulla ei ole minulle väliä kuin sillä, että laitavasemmistolaisia ja vihreitä ämmiä vituttaa kuin pientä eläintä kun eivät saakkaan islamisteja tänne hyysättäväksi ja jää bomuksena ehkä muutama lapsenraiskauskin tekemättä. Ja pään irroitus.
@anteryasax
Minulla on huono omatunto koska joudun muuttamaan ilmastoa vanhalla bensa-autollani ja aiheuttamaan 13-vuotiaiden raskauksia Afrikassa. Ei ole eläkeläisellä varaa sähköautoon, kauppaan on pitkä matka ja jalat huonot. Mutta ei enää kauaa niin kuolen ja maailma pelastuu.
@pasanen_spede
Ei saa kuin 40 muovikassia vuodessa mutta Italian mafia saa lähettää Suoleen neljämiljoonaa tonnia paskaa vuodessa poltettavaksi. Vittu noi on ihan sekaisin.
@PekkarinenElina
Ihmiset jotka ovat laillisesti Venäjällä ovat lain mukaan isäntävaltion, eli Venäjän vastuulla. Venäjän turvallisuuspalvelu kouluttaa heistä sabotöörejä jotka lähetetään Suomeen turvapaikanhakijoiksi naamioituneina. Heidät pitää torjua kaikin keinoin. Ampumalla viimekädessä.
@MLuonuansuu
@JuhaMakelainen
Matti kirjoittelee satuja täydellisellä tietämättömyydellä Venäjän tieinfrasta. Ottaa ensin selvää ennenkuin julkaisee väärää tietoa kansalaisille. Muuten, bensan hinta laskenut tämän hallituksen aikana jo 50 senttiä litralta mikä ei johdu hallituksesta vaan maailmanmarkkinoista.
@KatriinaRepone1
UN (United Nothing) on islamistien ja kommunistien valtaama ja läpikorruptoitunut järjestö jonka joutaisi lakkauttaa kuten sen edeltäjä kansainliitto.
@SannaAntikainen
@annakontula
Tätä taustaa vasten en pidä lainkaan kummallisena, että viime sotiemme alla vangittiin aktiivikommunistit maassamme valtion turvallisuutta vaarantavina.
@AtteHarjanne
Laitavasemmisto yrittää kaataa hallitusta Hamasin Sanomien ja Ylen viherpunikkitoimittelijoiden avustamana maalittamalla ministeriä sen sijaan, että keskittyisivät maata uhkaaviin todellisiin vaaroihin. Säälittävää...
@MTVUutiset
Oikein hyvä, kova linja käyttöön myös Suomessa yhteiskunnan vihollisia vastaan. Elokapinan johtajahan sai viisi vuotta vankeutta Britanniassa.
@DennisMitzner
@yleuutiset
Yle on menettänyt uskottavuutensa rippeetkin. Uskottavuus lähti jo Reporadion ja Raatikaisen tuutin aikana kun Taanila kehui neuvostoliiton maasta taivaaseen.
@AtteHarjanne
Atte. Suomessa ei punakaartin kenttäoikeus jakele tuomioita ministereille. Teidän hallituksessa oli vakavasta rikoksesta tuomittu ministerinä ja sehän sopi teille vallan mainiosti, vaikka ministeri tulisi olla rehelliseksi tunnustettu.
@MikkonenKrista
Turve kasvaa keskimäärin 5 mm vuodessa per neliömetri. Krista Mikkonen voisi laskea paljonko se tekee hehtaarille. Suomen suopinta-ala on noin 9,4 miljoonaa hehtaaria ja siitä reilusti alle yksi prosentti on turvetuotannon käytössä.
@NooraM39214611
Pääasia, että Ylenanto ja Hamasin Sanomat hävisivät viisuttelut, muulla ei ole väliä. Ammattiraadit olivat sopineet keskenään, että Israelille nolla ja Sveitsille kaikki äänet mutta kansat olivat eri mieltä ja Israel sai toiseksi eniten yleisöääniä. Sveitsin esitys oli paska.
@t_vanhanen
Tehän kehititte maalle vahingollisen soten messevine lukuisine johtajan virkoineen sosialidemokraattien ja vihreiden suosiollisella avustuksella saadaksenne hallita maata vaikka kaikki asiantuntijat tuomitsivat 21 sotealueen himmelin kun viisi aluetta olisi ollut sopiva määrä.
@yleuutiset
Juutalaisten joukkopako on alkanut jo vuosia sitten islamistisen antisemitismin takia. Kymmenet tuhannet ovat paenneet Israeliin ja Yhdysvaltoihin vieden mukanaan valtavan määrän osaamista ja omaisuutta.
@MikkoVuorenpaa
@MartinScheininF
@veronikahonka
Edesmennyt Sosialidemokraattien puheenjohtaja, ministeri ja Elannon pääjohtaja Väinö Tanner sanoi: ” Älä koskaan luota ihmiseen, joka on ollut joskus kommunisti”.
@yleuutiset
En ihmettelisi jos asialla ovat olleet sadat vokeista häipyneet lähi-itäläiset Venäjän lähettämät turvapaikanhakijoiksi naamioituneet Fsb:n kouluttamat sabotöörit. Tätä tulemme näkemään lähitulevaisuudessa yhä enemmän. Reserviläiset vartioimaan kriittistä onfraa asap.
@jenny_kasongo
Unrwa on hamasin rikoskumppani. Se jakoi länsimaiden Gazan siviileille lahjoittamia materiaaleja 500 kilometrin tunneliverkoston rakentamiseen. Länsimaiden lahjoittamia materiaaleja sekä elintarvikkeita on myyty myös kaupoissa ja hamasin huolto perustuu niihin.
@iltalehti_fi
Olen aina ollut sitä mieltä, että lapsilisiä tulee maksaa ainoastaan niitä kipeästi tarvitseville lapsiperheille. Jos perheellä on varaa rahastoida lapsilisät niin se perhe ei niitä tarvitse.