Politiikan ja viestinnän opiskelija. Julkaisujen lukeminen rivien välistä voi johtaa paikkaansa pitämättömiin tulkintoihin. Usein se on kuitenkin jopa suotavaa.
@joakimvigelius
Myös muuan Rosa Parksille myönnettiin kunniatohtorin arvo kansalaistottelemattomuuden seurauksena. Itse asiassa jopa useiden yliopistojen toimesta.
@VuorelmaJohanna
Iso riski myös PeVin lausunnon luomassa ennakkotapauksessa. Monille näyttää olevan okei sortaa tp-hakijoiden oikeuksia, mutta lausunto luo samalla ennakkotapauksen sille, että myöhemmin voidaan turvallisuuden nojalla kenties rikkoa näiden tahojen omiakin oikeuksia.
@pursiain
Mielestäni olennaista anteeksipyyntöjen uskottavuutta arvioidessa on tarkastella niitä muun toiminnan valossa. Esimerkiksi Mikkel Näkkäläjärven anteeksipyyntö näyttäytyisi erilaisena, jos hän olisi pyrkinyt jatkuvasti politiikassa vastustamaan eläinsuojelun toimintaedellytyksiä.
@SFjder
Aika asiatonta kutsua surkimukseksi. Luulisi sinun lisäksi osaavan samaistua tapaukseen, kun kuuntelit samaan tapaan omaa sydäntäsi itsenäisyyspäivän juhlien aikaan vuonna 2013.
@hanna_wass
Pitkälti suuri osa ”aallosta” mennee kuitenkin Li Anderssonin valtavan henkilökohtaisen suosion piikkiin, eikä nähdäkseni tulos sinänsä osoita käännettä oikeiston kasvaneelle suosiolle kansan parissa viime vuosina.
@ir_rkp
Länsimaiden välillä on myös poikkeavia sananvapauden tulkintoja. USA on korostanut neg. sananvapautta, mutta Euroopassa on katsottu, ettei tämä ”ajatusten markkinapaikka” riitä, vaan pos. sananvapauden hengessä vähemmistöjen ääniä on tuettava esimerkiksi julkisen median avulla.
@PanuHalme
Tästähän oli vähän vastaava keissi Sveitsin kohdalla, jossa maa sai tuomion EIT:ltä ihmisoikeuksien rikkomisesta, koska maa ei ollut tehnyt tarpeeksi ilmastonmuutoksen vastustamisen mukaisia toimia.
@OttoMeri
Voisikohan tuota kuvaamaasi perustuslain ja leiriytymisen suhdetta soveltaa myös Israelin siirtokuntiin? Eli onko kv-oikeuden mukaista pystyttää asuinalueita palestiinalaisalueille, ”toisten omistamalle maalle”, ja majoittaa ihmisiä siellä.
Tätä itsekin mietin. Kovin kevyesti nyt ollaan irtauduttu perustuslain ja kv-sopimusten noudattamisesta. 15 vuotta radikaalioikeiston vaikutusta selvästi tehnyt tehtävänsä julkiselle mielipiteelle ja politiikan normistolle.
.
@annakontula
Jos muutaman sadan aseettoman ihmisen takia olemme valmiita luopumaan ihmisoikeuksien noudattamisesta, miten voimme olettaa, että selviämme paljon pahemmista kriiseistä.
Kenen ihmisoikeuksista olemme seuraavaksi valmiita luopumaan?
Minussa on herännyt kaamea epäilys, ettemme ehkä olekaan ottaneet opiksi historian esimerkeistä, joissa ihmisoikeuksia on ryhdytty tukahduttamaan turvallisuuden nojalla.
@OttoMeri
Ei sen kehikon sisään mahdu. Lisäksi vastineessasi ei mainita sitä tosiasiaa, että kaikki asiantuntijat tyrmäsivät lain suhteen perustuslakiin ja kv-sitoumuksiin. Teknokratiaa emme halua, mutta nähdäkseni asiantuntijat tuovat esille demokratialle tietoisesti luodut rajoitteet.
Absurdia seurata, kuinka Suomen menettelytapaa puolustetaan osoituksena oikeusvaltion mukaisesta toiminnasta, kun rajatilanteessa edetään lakiteitse ad hoc -menetelmien sijaan. Näin ainakin
@HonkonenPetri
puheenvuoron tulkitsin. Oikeusvaltiota ei puolusteta rikkomalla sitä.
Stubbin kommentista tuli mieleen, että mitä jos Venäjä päättäisikin lähettää rajalle kaapattuja ukrainalaissiviilejä. Olisi kiinnostava nähdä, suhtauduttaisiinko tässä muodossa ilmenevään välineellistettyyn turvapaikanhakuun samoin toimin kuin nyt.
@OttoMeri
Hyvä reagointi aikaisempaan viestiisi, asialinja on asiallinen linja.
Itse vastineesta: perustuslain tulkinta on poliittista, mutta ymmärtääkseni sitä on perinteisesti tehty aikaisemman oikeuskäytännön ja asiantuntijalausuntojen ”kehikon” sisällä. Nyt näyttää, että lausunto 1/2
@TimoStewart
Aihe lienee monille miehille paras esimerkki laajemmasta kysymyksestä koskien sitä, millaisia rajoitteita eri tahoilla on osallistua keskusteluun aiheista, joihin he eivät voi samaistua. Sopii vaikka rasismiin tai uskontoihin.
Henk.koht. kokemuksen puute ei toki 1/2
Tältäkö se myyttinen yhtenäiskulttuurin aika tuntui? Koko kansa ruutujen äärellä seuraamassa, kun demokraattinen deliberaatio tuottaa järkiperäisiä argumentteja à la Habermas.
#pienpuoluetentti
@TimoStewart
2/2 kategorisesti estä eri aiheista keskustelua, mutta sen rajoitteet hyvä tunnistaa. Itselleni, ja varmaan useille muillekin miehille, artikkelissa kuvatun kaltaisen käytöksen kohteena oleminen on omalla kohdalla ollut vierasta, mutta kyseessä ilmiselvästi laaja ongelma.
@PatrizioLaina
@VuorelmaJohanna
Kilpailuvaltion kohdalla myös näkökulmat houkuttelevista yhteiskunnan rakenteista vaihtelevat tulkitsijan mukaan. Toiset näkevät esim. päivähoitopalvelut kv-osaajia houkuttelevana tekijänä, mutta toiset taas näkevät niiden kulut rasittavana tekijänä valtion kilpailukyvylle.
@filsdeproust
@SamiSyrjamaki
@MakisenLauri
ja
@JussiTervola
esittävät oheisessa artikkelissa myös tukea ainakin sille, että Ruotsiin nähden tt-tuki on meillä kattavampi. Toisaalta he myös toteavat, että ”pitkäaikaiseen käyttöön perusosa on riittämätön” mikä ei sinänsä tue kuvausta avokätisyydestä.
Iloisia uutisia tuleville viikoille. Tosi moni, joiden mielestä joku ei voi olla puolueensa ministeri, äänestää kuitenkin tämän luottamuksen puolesta. Politiikka on luottamuslaji.
@jmkorhonen
Mm. VM todennut osinkoverotuksen kielteisistä vaikutuksista investointeihin ja sen epäoikeudenmukaisuudesta suhteessa ansiotuloihin. Suomen Yrittäjät on kuitenkin onnistuneesti lobannut nykyisen mallin säilymisen puolesta.
Vastaus perinteisen median talousongelmiin on luoda ikiliikkuja, jossa aluksi julkaistaan provosoiva kolumni, mistä herännyttä keskustelua kommentoidaan seuraavissa jutuissa, johon taas reagoidaan uudella kolumnilla jne. ad infinitum.
@LauriFinest
@hsfi
Hyvä teksti. Aihe on myös osoitus pienten valtioiden vaikutusvallan potentiaalista - Norja oli 2000-luvun alussa aktiivinen veroparatiisien nostamisessa kv-instituutioiden agendalle, mikä auttoi aiheen käsittelyn yleistymistä ja johti lopulta päätöstenkin tekoon.
@ToniMalminen
Sanoisin, että jokainen vähänkin taitavampi argumentoija tietää tuon väitteen ääneen sanomisen olevan tabu, joten se esitetään implisiittisesti (jos esitetään). Tällöin toki sanomakin on tulkinnanvaraisempi ja sellaiseksi voidaan tulkita puheet, jotka eivät tuota ajatusta edusta.
Perussuomalaiset muuten mainosti EU-vaalien alla Ylilaudalla, joka on yksi keskeisimpiä rasistista keskustelua sisältävistä kotimaisista verkkosivuista.
#yleastudio
@petri_lohi
@joakimvigelius
Jos nyt ymmärsin oikein, niin olemme samaa mieltä siitä, että toisinaan kansalaistottelemattomuus voi peräpeilistä katsottuna näyttää arvostettavalta toiminnalta?
@JasonLepojarvi
@hanna_wass
Aiheellinen huomio laitaoikeisto-termin käsitteen osalta. Jos laitaoikeiston sijaan persut määrittelee ääri- tai radikaalioikeistoksi , niin silloin voidaan ehdottomasti todeta, että meillä semmoinen on myös Suomessa.
@Treinikk
@hanna_wass
Juu näin on. Hallitusvastuun suosiota laskeva piirre on toki aika väistämätöntä liki aina. Suosion laskusta huolimatta on nähdäkseni ilmeistä, että Suomessa on tapahtunut liikehdintää oikealle lähimenneisyyden vaalitulosten ja politiikan sisällön valossa.
@TimoMiettinen
Olen nähnyt täällä nyt vaalituloksesta useamman julkaisun, joissa RN uhan selättämistä kiitellään, mutta ilmaistaan huolta vas. liittoumasta. En kuitenkaan ole 🇫🇷-asiantuntija, joten olisi kiva kuulla, että onko rinnastus perusteltu? Erityisesti suhtautumisessa demokratiaan.
@William47272632
@ir_rkp
En ole esittänyt missään vaiheessa tuollaista. Mutta kun nyt kysyit, niin päinvastoin - Suomen perustuslaissa turvataan oikeus vastaanottaa moniäänistä viestintää kansalaisille. Siis sananvapautta ei nähdä ainoastaan ennakkosensuurin poissaolona.
@JaniMakelaFi
Varmaankin uusi tapa kääntää far right-termi. Ehkä myös pyrkimys kuvata käsitteellä radikaalioikeistoa, sillä monet assosioivat äärioikeiston väkivaltaisiin ja demokratian kieltäviin liikehdintöihin.
@PegZor
@joakimvigelius
Hauska, enpä tiennytkään. Kunniatohtorin titteleitä toki jaetaan myös tahoille, joille se ei monien mielestä kuuluisi. Ei kuitenkaan haasta pointtiani siitä, että kansalaistottelemattomuus voi myöhemmin näyttäytyä laajan yleisön silmissä oikeana tekona.
@Nullius_
@JasonLepojarvi
@hanna_wass
@vihreat
En tunne radikaalivasemmiston teoreettista määritelmää, joten paha tähän hätään sanoa. Jos samat piirteet kuin oikeiston kohdalla ovat toimivat, niin ei, Vihreät eivät ole radikaalipuolue.
Tänään lähti käyntiin viimeinen vuosi
parikymppisenä. Parin vuoden päästä
tarkoituksena olisi olla taas vähän fiksumpi kolmikymppinen väitöskirjatutkija. Rasistisen nettikirjoittelun blogien kommenttikentässä ajattelin kuitenkin jättää muille.
@anttironkainen
@Julleht
Mutta ihailtavaa, että poliittisen valkoisen valheen sijaan rehellisesti avasivat suorassa lähetyksessä, että ehdokas ei edusta puolueen linjaa tai ehkä edes nauti luottamusta.
@annakontula
Olen käännytyslain ja myös nykyisen hallituksen työmarkkinaratkaisujen valossa pohtinut, että onko tapamme toteuttaa demokratiaa muuttunut Suomessa. Konsensusdemokratian periaatteen korvaantuminen majoritaarisemmalla demokratiakäsityksellä on nähdäkseni korostunut.
@TimoStewart
Jep, paljon samaa. Ehkä sillä erolla, että läheskään kaikilla ei ole lähipiirissä rasismia säännöllisesti kokevia tahoja joiden kanssa keskustella aiheesta, mutta ainakin nuoremmissa ikäpolvissa lähes kaikilla on lähipiirissä naisia, jotka voivat kertoa häirinnästä.
@SFjder
@marialofg
Tulet varmaan saamaan saman kommentin aika monelta muultakin, mutta totean ensimmäisenä, että yksityisen ja julkisen perusterveydenhuollon asiakasrakenteissa on aika suuri ero. Työterveyden kautta yksityiselle katkennutta kynttä näyttämään tullut vs. kroonisesti sairas julkisella
@SFjder
Moi Sture, tuossa alkuperäisessä taulukossa oli virhe. Suurituloisin kymmennus maksaa lähes puolet *tulo*veroista, ei verokertymästä kokonaisuudessaan.
@TuukkaMard
Taannoin kadehdin tän tyypin upeeta pikeetä fudispelissä. Ihan en kehdannut kuitenkaan mennä kysymään, että mahtaisiko vielä irrota halpa roskalaina.
@Nullius_
@JasonLepojarvi
@hanna_wass
@vihreat
@persut
Jäin kaipaamaan sitä tutkimusta, vaikka sarjakuva ihan hyvä alku. Jääköön tämä viimeiseksi keskinäiseksi viestiksemme siihen saakka, että osoitat ne Vihreät radikaalivasemmistolsi.
Ps. konservatismin vastakohtana pidetään tavallisesti liberalismia.
@William47272632
@ir_rkp
Siitä ei liene kyse, vaan ajatuksesta että sanavapauden toteutuminen vaatii aktiivisia toimia eri ryhmien ja tilanteiden yhteydessä.
@jmkorhonen
”Mutkun Kiina”-argumenteissa samoin usein ohitetaan ne päästöt, jotka kehittyneet maat ovat ulkoistaneet halvemman työvoiman maihin globalisaation myötä. Samoin unohtuu ilmastonmuutoksen luonne ajallisena ilmiönä, jota länsimaat samaten ovat historiallisesti olleet edistämässä.
@veikko_isotalo
Itse näkisin, että Saramon poistuminen pj-kandidaateista voi olla puolueelle jopa hyvä uuden Lin kaltaisen keulakuvan etsinnässä. Minja Koskelalla näen voivan olla potentiaalia nousta vastaavan kaltaiseksi suosituksi puheenjohtajaksi.
@TeivoTeivainen
Anna Kontulalla oli myös hyvä, vähän esillä ollut nosto Rydmanista ja oikeuslaitoksesta. Hän kritisoi esillä olleita ääniä, jotka paheksuivat Rydmanin tekemiä rikostutkintoja todeten, että oikeusturvan olemassaolo on tärkeää kaikissa tilanteissa. Pätee myös
#rajalaki
kohdalla.
@NiklasKaskeala
Satumetsien suojelu edesauttaa samalla niiden luontaisten hiisi- ja peikkokantojen elpymistä, jolla taasen on biodiversiteettiä tervehdyttävä vaikutus.
@Keorkios
@KariKaasalaine1
@joakimvigelius
Ehkä hivenen yksipuolinen tulkinta kapitalismikritiikistä ja Palestiinan tukemisesta. Kapitalismi toki noiden merkittävien saavutusten taustalla, mutta ei kai sen logiikkaan kytkeytyvän luontotuhon yhdistäminen kapitalismiin (ja sen kritisointi) ole kovin radikaali havainto.
@SamiSyrjamaki
Aikamoinen ennustus! Oma ennustus nykyisestä tilanteesta: Rydman saa hallituksen luottamuksen ja meno jatkuu entisellään. Epäilen, että PS lähtisi hallituksesta, jos Rydman pistettäisiin eroamaan, joten homma tultanee katsomaan sormien lävitse kokoomuksessa.
@MikkoMarttinen
Tässä kanssa esimerkki aiheesta maailman huipulta. Toki Rigo ihan painoluokkansa eliittiä, mutta siitä huolimatta täysin leikittelee luontaisesti isomman, naisten eliittiin kuuluvan Taylorin kanssa.
@TeivoTeivainen
Ranskan oikeiston paheksunta siitä, että Aya Nakamura laulaisi avajaisseremoniassa. Nakamura siis tämän hetken kuunnelluin ranskankielinen artisti maailmassa.
@veikko_isotalo
Kontulassa näkisin samaa potentiaalia kuin Li/Kivelässä, mutta jättäytyy politiikasta ed.kauden jälkeen, eikä vaikuta kiinnostuneelta isommasta roolista puolueessa.
Pekonen tai Sarkkinen minustakin potentiaalisia ryhmryriksi tai pjksi mainitsemasi alueellisen tasapainon takia.
Aina Elokapinan noustessa julkiseen keskusteluun mieleeni nousee Parks-Eichmannin paradoksi. Koulutuksen päämääriä kuvaamaan luotu käsite osoittaa samalla, kuinka normeihin ja lakeihin mukautuminen, tai niiden rikkominen, ei aina kerro onko toiminta moraalisesti oikein.
Siihen nähden, että päättäjät läpi puoluekentän ovat huolestuneita lasten lukutaidon heikkenemisestä, on useilla heistä läpi puoluekentän myös uskomaton taito tulkita väärin lukemaansa.
#hyvinsanottu
@OttoMeri
Onnittelut! Mannerheimilla oli muuten ravintola Kaisaniemen kabinetissaan salaovi, josta pystyi pakenemaan tarkastajia kieltolain aikaan, jos herrat olivat konjakeilla.
@Jugistoteles
@SamiSyrjamaki
Jukka sanoikin jo sen, miten itse asian näen. Vallalla olevan hegemonian mukaista ajattelua edustava ja ylläpitävä lehti, niin kuin perinteisen median esitetään eri teorioissa yleisestikin olevan.
@TeivoTeivainen
@ollirehn
Puhe keskustasta lienee ainakin osin kiertoilmaus perinteiselle oikeistolle. Eli perinteinen oikeisto kiitteli oman kannatuksensa säilymistä😄
@TeivoTeivainen
@LenaMNare
Olen vähän asiaan liittyen pohtinut aiemmin, että miten tulijoiden etnisyys vaikuttaa asiaan. Toki Ukrainan sota on monille helpommin ymmärrettävä kuin Lähi-idän väkivaltaisuudet, mutta kyllä mielestäni on ilmeistä, että myös ihonväri on joillekin motiivi rajalain tukemisessa.
Stubbin kommentista tuli mieleen, että mitä jos Venäjä päättäisikin lähettää rajalle kaapattuja ukrainalaissiviilejä. Olisi kiinnostava nähdä, suhtauduttaisiinko tässä muodossa ilmenevään välineellistettyyn turvapaikanhakuun samoin toimin kuin nyt.
Tuloerojen sijaan tarvitsisimme
keskustelua varallisuuseroista.
Tuloerojen ja verotuksen tilan
maassamme tietävät kaikki, mutta keskustelu varallisuuseroista on harvinaisempaa.
@KanniainenVesa
@jmkorhonen
Aiheen haastavuus näkyy myös siinä, että mm. maataloustukien poistoa käsitellyt, v. 2001 alkanut WTO:n Dohan sopimuskierros on edelleen käynnissä. Kertoo paitsi tuottajien vaikutusvallasta kehittyneissä maissa, mutta myös globaalin etelän neuvotteluvoiman kasvusta.
@TeivoTeivainen
Tätä näkee usein. Lakko-oikeuden rajoittamisen aikaan esimerkiksi Seppo Koskinen oli sekä lain vastustajien että kannattajien eri yhteyksissä siteeraama taho.
@MikkoTanski
@PatrizioLaina
@VuorelmaJohanna
Näinpä, jossain etujen kustannukset näkyvät heikentävänä vetovoimatekijänä, ja lienee sitten yksilöllinen asia kumpaa arvostaa enemmän. Toisaalta esim. jenkeissä on sen verta kalliit maksut, että se saattaa johtaa siihen, että perheiden toinen vanhempi ei osallistu työelämään.
@ToniMalminen
@ItaniemiPatrick
Juu, tulkinta on vaikea laji. Toiselle esimerkiksi julkisen puolella työskentelevien määrään kriittisesti suhtautuva teksti voi olla heidän työpanoksensa väheksymistä, mutta toiselle kenties vain pohdintaa terveestä yksityisen ja julkisen puolen välisestä suhteesta.
@VuorelmaJohanna
Rosanvallon myös painottaa puolueettomuuden merkitystä julkisvallan legitimiteetin tuottajana. Siitä näkökulmasta ei hyvää lupaa sekään, kun jostain syystä ruotsinkielisillä paikkakunnilla tätä palveluverkon tiivistystä ei tapahdu samoissa määrin kun muualla.
@JasonLepojarvi
@hanna_wass
2/2 oikeisto on teoreettinen käsite, joka jaetaan oikeistoradikalismiksi ja oikeistoekstremismiksi. Ensimmäinen hyväksyy demokratian vaalitapana yms., mutta hylkää lib.dem. kuuluvia eri piirteitä, kuten demokratian rajoitteet. Ekstremismioikeisto hylkää demokratian laajemmin.
@annakontula
Muistankin sinun tuosta puhuneen ainakin Nato-jäsenyyden kohdalla. Itsekin olen agonistisen demokratiakäsityksen kannalla, mutta näiden keskeisten perusarvojen kohdalla, joita nyt ollaan murentamassa toivoisin konsensusta niiden suojelemisesta.
Aiemmin viikolla matkalaukkua pakatessani mietin kateellisena Putinin taitoa saada sinne pussiinsa mahtumaan se kaikki, mitä poliitikkomme ovat viime vuosina sinne väitetysti pelanneet.
@anttironkainen
Osaatko arvioida keskeisiä syitä, miksi EPP on nyt kiinnostunut laitoikeiston kanssa yhteistyöstä, jos vanha tuttu enemmistö demarien ja liberaalien olisi nytkin käsittääkseni mahdollinen. Onko samoja syitä kuin Suomessa: esim. ei tarvetta kompromisseihin talouspolitiikassa yms.
@svuorikoski
@IlmariHiltunen
piti meille keväällä luennon, jossa kävi läpi journalistien häirinnän eri tapoja Suomessa. Rikostutkinta oli yksi institutionaalisista keinoista, kuten tämä tapaus osoittaa. Samoin tutkiva journalismi oli häirinnälle altistava tekijä, kuten myös tässä näkyy.