The art of thinking.
I'd rather be unpopular than a liar.
Only peoples have a heart, states don't.
The logic of war is victory. The logic of peace is harmony.
Älkää ymmärtäkö tätä kysymystä persurasismiksi vaan aidoksi: kun Suomeen on saapunut nyt itärajan läpi somalipakolaisia, niin heitä ei voi viranomaisten mukaan lähettää kotimaahansa Somaliaan. Miksei? Somaliaan lentää jatkuva somalien turistivirta Suomesta ja takasin. Turvaton?
Yhä ihmettelen miten on mahdollista, että kasviksia syövät lehmät tuhoavat maapallon, mutta kasviksia syövät ihmiset pelastavat sen? Kuulostaa absurdilta ideologialta, jonka mukaan kasveja syövät lehmät on paha juttu, mutta ihmiset hyvä juttu?
@lidlSuomi
Google ilmoittaa manipuloivansa Suomen kevään 2023 vaalitulosta. Yhtiö näin ollen avoimesti kertoo uhkaavansa maamme demokratiaa ja perustuslakia. Mitä tekee valtiojohto?
En keksi selitystä suomalaisten perheellisten ihmisten sotamanialle kuin koronarokote on tuhonnut aivoja. Perheelliset ihmiset lapsineen ovat valmiita liittämään Suomen sotaan Venäjää vastaan. Siis he ovat valmiit uhraamaan omat lapsensa v. 2014 alkaneelle sodalle. Hulluutta.
Venäjä hyökkää Suomeen vain siksi, että Suomi on Naton jäsenmaa. Tutkija uskoo muiden jättävän Suomen omilleen.
Natojäsenyys on typeryyden huippu. Nyt joudumme sotaan mikäli yksikin Nato maa joutuu, lisäksi joudumme sotaan siksi, että olemme Natomaa.
Hesarin mukaan kolmikko on paljastanut salaliittoteorioita joita on vaikea uskoa. Kolmikko väittää mm, että "Puolustusvoimat ylläpitäisi Suomessa maan kattavaa tunneliverkostoa".
Hmm. ei kait salaliittofiktio voi olla turvallisuussalaisuus?
Eroa sinäkin reservistä. Mitä enemmän reservistä erotaan, sitä vähemmän houkutteleva Suomen armeija on Natokenraaleille. Näin tehokkaasti estetään Suomen päätyminen Natosotaan.
Suomi pääsi vihdoin vallan kanssa samaan pöytään. Ensin piti luopua omasta lainsäädännöstä, sitten luovuttaa armeija Natolle ja lopuksi päästää USAn joukot miehittää Suomea. Mutta lopussa seisoo kiitos- presidentti Stubb pääsi seniilin Bidenin viekkuun.
Zelenskyi alkaa heräilemään hypnoosista. Tottakai USA ja EU petti Ukrainan. Me vapaat ajattelijat tiesimme sen koko ajan. Natopuudelit tuskin vieläkään tajuavat ettei USAn kädenojennukseen tartu kuin pähkähullu tai lahjottu valtiojohto.
Suomella on 900.000 sotilaan reservi. Sen Suomi tarjoaa NATOlle ja Euroopan liittovaltiolle. Ihmislihaa. Kansalta, reserviltä ei kysytty haluammeko olla koko NATOn lihareservi. Ei, emme halua. Eroa reservistä nyt heti kun se vielä on laillista. Pysy hengissä.
Monet eivät tunne Ukrainan 2013-14 tapahtumia koska olivat silloin nuoria seurakseen, saati ymmärtääkseen EUn ja USAn roolia. Media näyttää tilannekuvan mustavalkoisena: paha Venäjä, hyvä Ukraina. Näin ei tosiasiassa ole. Ukrainassa vallan 2014 kaappasi lännen kouluttamat joukot.
A few years ago I made a series of documentaries on the war in Ukraine. This relatively short video is a summary of how it really began in 2014. An unelected government began killing its "own" people in the south-east of the country after visits from Joe Biden and John Brennan.
Ukrainassa käydään epätyypillistä proxysotaa. Venäjä sotii omilla miehillä, Yhdysvallat sotii ukrainalaisilla.
Ukrainalaisia on virallisesti kaatunut USAn puolesta 100.000 miestä, epävirallisesti 150.000.
USA kävisi mieluusti tällaista sotaa myös meillä suomalaisilla miehillä.
Ukraina itse välittää yhä venäläistä kaasua länteen, kun samaan aikaan presidentti Zelenskyi vaatii Suomea laittamaan hanat kiinni. Tajuatko varmaan nyt, että suomalaisten kansanedustajien silmiin kustiin Eduskunnassa?
Nyt nää pellet presidenttiehdokkaat väittävät Suomen joutuvan sotaan Natosta huolimatta. Tosiasia on se, että sotaan joudutaan Natojäsenyyden seurauksena.
Koska olen kokenut kriisityöntekijä, voin kertoa vinkkejä teille natopuudeleille, mitä psyykkeessänne tapahtuu nyt kun Ukraina häviää Venäjälle.
Ensimmäinen vaihe on jo käynnissä aivoissanne. Te olette shokissa. Siksi kiellätte tapahtumat ja yritätte jatkaa elämää kuin ennenkin.
Pm. Orpo höpöttää puuta heinää Ukrainasta väittäessään Venäjää hyökkääjäksi. Ei. EU on hyökkääjä. Se käy vuodesta 2014 laajentumissotaa Ukrainassa. Tavoite on liittää koko maa, ei vain osia, Euroopan liittovaltioon.
Peukkuja Orbanille ja Unkarille👍.
Kuten ennustin, reservi otetaan käyttöön Natosuomessa. Hivutetaan reservi ensin omalle rajalle aseetta, sitten aseen kanssa, lopulta mille tahansa Naton rajalle. Se on sotaministeri Häkkäsen märkä uni.
Uskokaa. Pian on myöhäistä. Eroa reservistä. Heti.
Valehtelusta on tullut normi. Ministerit, sota-asiantuntijat, toimittajat, lääketieteilijät, työmarkkinapomot jne.
Selviytyvätkö rehelliset ihmiset Suomessa?
Kukapa olisi uskonut feministisen naisviisikon perustaessa hallituksen joulukuussa 2019, että ensin kaatuu liikkumisoikeudet, sitten työnteon oikeus, loput ihmisoikeudet, haetaan Nato jäsenyyttä ja osallistutaan Venäjän vastaiseen sotaan? Minä en.
Ukrainalaisia kuolee koska Zelenskyi määräsi 17.2.2022 armeijan suurhyökkäyksen Donbassiin rikkoen Minsk rauhansopimuksen. Venäjä oli keskittänyt Ukrainan ympärille joukot hyökkäyksen varalta ja oli lupautunut tukemaan Donbassia. Tämä oli lähtöasetelma. Loppu on historiaa.
Hyvä uutinen: puolet reservistä eroaa.
Natoon liittyminen lisäsi reservistä eroamista. Helmikuussa 2024 erosi n. 1200 henkilöä. Vuositasolla Natosta eroaa näin jatkuen yli 14.000. Se on yli puolet edellisen vuoden armeijan 23.000 käyneistä.
Eduskunta on puhdistettu Ukrainan tapahtumien kriittistä puheenvuoroista. Nykyisin Suomen Ukraina-asioista ei voi keskustella vapaasti parlamentaarisesti. Kaikkien on oltava jees-miehiä. Kansanedustajaa rangaistaan välittömästi. Suomi on EUn alistama maa. Suomi ei ole demokratia.
Huomenta tsuhnat. Joko ymmärrätte, lasten koulut alkavat lähipäivinä, mutta jengit hakkaavat lapsenne koulutiellä ja kouluissa? Joko tajuatte Suomen valtiojohdon ja poliisin valehdelleet teille vuosia ja median väite maailman onnellisimmasta maasta on pohjoiskorealainen valhe?
Muista. Eroa reservistä.
Älä äänestä EU vaaleissa. EU haluaa Suomen sotivan Ukrainassa. Äänestämällä annat oikeuden EUlle, jolloin Suomi päätyy sotaan.
Anna äänesi rauhalle: eroa reservistä. Se on ainoa ääni millä on merkitystä ja vaikutusvaltaa.
Suomi asemoitui Venäjän viholliseksi. Sellaiseksi viholliseksi jonka sotilaallisilla voimavaroilla Suomi voi tuhota Venäjän osia. Nyt täällä hämmästellään Venäjän sotilaallisia "suhteettomia" reaktioita. Onko Suomen valtion ja armeijan johto vähä-älyisiä?
Eroa reservistä. Reservin hivuttaminen alkoi 2014 kun USAsta tuli Suomen isäntämaa. Nyt Suomen armeijaa hallitsee Nato ja DCA. Päämäärä on myydä reserviläiset Natolle ympäri maailman hakkapelitta malliin - suomalaiset kuolivat kruunua palvellen. Cui bono?
Onko ihan normaalia saada osakseen tappouhkauksia koska olen Naton vastainen, enkä toista kritiikittömästi suurta narratiivia Ukrainan pyhyydestä sodasta EUn puolesta pahuuden valtakuntaa, Venäjää vastaan?
Suomalaiset ovat puhuneet: kansan enemmistö ei luota Natoon.
Miten on mahdollista väittää kansalaisten enemmistön halunneen sotaliittoon johon eivät luota?
Nyt se on varmaa. Suomi tuhotaan sodan alussa. Kun Suomi liittyi Natoon, meistä tuli sodan eturintama. Olemme uhka Venäjälle. Taktiset ydinaseet osuvat Suomeen. YLE ja Suomen armeijan johto vahvistivat tuhon. He siirtävät aseet turvaan. Entä me ihmiset?
Valtiovalta jäi kiinni valehtelusta. Koronapassin perustelut olivat valheellisia. Kansanedustajat tiesivät EU:n digitaalisen koronatodistuksen alistavan Suomen kansan Euroopan liittovaltion (EU) mielivallalle.
Eduskunta ei edusta suomalaisia.
Tällä viikolla käyty oikeudenkäynti (
@MikaVauhkala
) syrjimisestä koronapassin varjolla on karu osoitus siitä ettemme ole enää mikään länsimainen oikeusvaltio.
Hanna Nohynek ja Asko Järvinen todisti oikeudessa.
Koronapassi oli yksinkertaisesti tyranniaa muistuttava syrjivä
Lukuisat tuhannet ovat eronneet reservistä. Vuonna 2024 määrä yhä paisuu. Eron syy on NATO jäsenyys. Isänmaallinen reserviläinen ei halua sotia muiden sotia, eikä vaarantaa Suomen turvallisuutta. Eroamalla reservistä voit palvella jatkossakin yhä Suomea.
Pian suomalaiset reserviläiset kuolevat Ukrainan rintamalla. Päätös on tehty, nyt etsitään oikeita sanoja.
Oikea sana on: eroa reservistä. Heti.
Vain eroamalla reservistä voit pelastaa Suomen kansan joutumasta jälleen kerran tapettavaksi sodassa.
Onneksi olkoon presidentti Biden. Onnistuitte suunnitelmassanne tuhota Suomen, Ukrainan ja Venäjän läheiset suhteet. Onneksi olkoon myös Suomen korruptoituneella valtio johdolle. Toivottavasti saamanne palkkio on vaivan arvoinen.
Suomen valtiovalta valehteli kansalle aloittaessaan mRNA koronarokotukset vuonna 2021. Se ei ollut saanut lupaa EMAlta koko kansan rokottamiseen. Se toimi näin ollen vastoin myönnettyjä lupia.
MEP Marcel de Graaff EMA:n vastauksesta EMA:lle osoitettuun kirjeeseen.
EMA vastaa, että koronarokotteiden ei koskaan ollut tarkoitus estää tartuntoja ja lääkäreiden olisi pitänyt neuvotella jokaisen kanssa erikseen, onko rokotus järkevää.
Kirje EMA:lle
Natopuudelin väite: "Jos ei oltaisi Naton jäsen, niin Venäjä olisi varmasti katkaissut sen Suomi-Viro välisen kaasuputken." Onneksi ollaan natossa, niin kiinalainen alus katkaisi sen.
Ootte te natopuudelit pellejä.
Tässä kuvassa on maailman suurin väestökeskittymä, lähes 1,6 miljardia ihmistä, maailman vahvin talousalue, maailman voimakkain sotalaitos. Suomi on asemoitunut näiden vihollisrintamaan.
Tämä tiedoksi natopuudeleille.
Meillä ei ole öljyä. Miksi USA on kiinnostunut Suomesta? Meillä on yksi aarre - valtava reservi sotilaita, yhteensä 900.000. Esim. Saksan reservi on kahdeskymmenes osa, Ranskan seitsemäsosa Suomen määrästä. Meillä on sotilasaarre. Eroa reservistä.
Ukrainan sotilaat ovat nousseet paikoin kapinaan omia upseereitaan vastaan. Kun ukrainalaisille siviileille alkaa selvitä Ukrainan tapattavan miehiään EUn järjestämässä sodassa, he järkyttyvät. He alkavat vihata EUn johtajia. Pidän todennäköisenä Lapinsota-ratkaisua.
Koronapsykoosiin joutuneet, 2020-21 rokotteita, passeja, maskeja vapahtajina jumaloineet, n. 80% kansasta, joutuivat häpeään tajuttuaan 2022, että käyttäytyivät tyhmästi. Heidän itsetuntonsa pelasti Venäjän vihaaminen ja natojäsenyys. Näin he kätkeytyivät uuteen joukkopsykoosiin.
Piiritetyssä Avdeevkassa on jäljellä noin 2300 ukrainalaisia sotilasta. Valtiojohto ei suostu antaa vetäytymiskäskyä. Nämä 2300 ihmistä kuolevat. Tähän ei ole muuta loogista syytä kuin länsi maksaa Ukrainalle jokaisesta kuolleesta palkkion. Hävytöntä.
Kertokaa
Miksi Ukraina voi lännen tuella yrittää valloittaa Krimin, mutta Kiinaa kritisoidaan jos se tekee saman Taiwanissa?
Miksi USA voi seurauksitta hyökätä Afganistaniin, Irakiin, Syyriaan, Libyaan, mutta Venäjää moititaan hyökkäyksestä Ukrainaan?
Tätä et tiennyt Ukrainan sodasta: Ukrainan sota alkoi 2014 ja sen aiheutti EU. Vuonna 2013 silloinen unionin johtaja Barroso raivostui Ukrainan kieltäydyttyä assosioitumasta unionin kanssa. Hän operoi vallankaappauksen. Silloinen komissaari Rehn tietää totuuden. Mutta vaikenee.
Valehteleva presidentti Niinistö väittää ettei "sotilaalliseen läsnäoloon" ryhdytä. Tämä samainen valehteli kansalle: liitytään Natoon vain kansanäänestyksellä. Ja pöljät luulee EUn etukäteen kertovan Ukrainaan laajenemisen sotasuunnilelmista? Ei.
Vielä ehdit erota reservistä!!!
Pfizerin johtaja kieltäytyy vastaamasta miksei mRNA rokote estä tartuntoja kuten luvattiin, onko yhtiö jälleen rikotutkinnassa jne.
Minä kysyn: miten on mahdollista että ihmiskunta piikitti sisäänsä tuon tyypin myymän kokeellisen aineen?
Kilkatikil hälytyskellot soi
"Influenssarokotteita ja koronarokotteen syystalven tehosteannoksia annetaan 6.–17.11.2023." (seniori info 31.10.2023).
"Marraskuun viimeisten viikkojen 45–47 (20-26.11) aikana kuolleiden määrä on ollut huomattavan korkea"
Natosuomi on paratiisi jo 11 vuotiaille ryöstäjille. Eikö teitä ruotsisuomalaisia edes hävetä olla luuseri? Teiltä viedään lippalakit päästä, kengät jalasta, puhelin kädestä, ulvotte Venäjän uhkaavan Suomea. Ei. Venäjä ei uhkaa Suomea. Uhka on sisällä jo.
Onko Euroopan unioni demokratia? Mielestäni ei ole. Oletko äänestänyt tämän tyypin, tai yhtäkään unionin silmää tekevää poliitikkoa valtaan? Et ole saanut äänestää. EU ei ole demokratia.
Puolustusministeri Häkkänen valehteli tänään uutisissa. Hän väitti Venäjän perustaman, uuden, ballistisilla Iskander-ohjuksilla varustetun prikaatin Karjalassa olleen suunnitelmissa jo vuosia eikä liity Suomen Natojäsenyyteen. Kyllä liittyy.
Jos Vornanen oli joutumassa tappeluun kadulla, mutta hän pystyi estää hakatuksi joutumisen ampumalla pistoolilla maahan, niin miksei hän saisi tehdä niin? Eikö humalassa saa puolustaa itseään?
Hienoa! Yli tuhat on eronnut reservistä helmikuun alussa. He ovat tehneet Suomen kannalta parhaan ratkaisun ja kieltäytyneet NATO sodasta. Mitä enemmän reservistä erotaan, sitä pienempi reservi on, mistä seuraa, että Yhdysvallat peruu sodan suomalaisilla.
Teen tiukan rasismin vastaisen linjauksen. Käyttämällä halveeraavaa sanaa venäläisistä tai Venäjästä keskustelevista, päätyy banniin. Jokainen tietää mitä sanaa tarkoitan. Jos et tiedä, mieti. Joten, jos haluat osallistua tulevaisuuden keskusteluun, käyttäydy järkevästi.
Vielä jokin aika sitten Suomen valtiojohdossa ulvottiin syyttäen Venäjän tappavan siviilejä. Nyt he ulvovat että Israelilla on oikeus tappaa siviilejä.
Miten tää nyt näin kääntyi?
Tulitauko lopettaa ukrainalaisten kuolemat. Valitettavasti vaaleilla valitsematon, nykyisin hän on diktaattori Zelenskyi noudattaa EU/USA sanelemia käskyjä.
Koronarokotteesta on löytynyt bakteerin dna pätkä rasvapallukasta, samaisista rasvapallukoista, joiden sisällä on lähettiRNA pätkä. Toinen kuuluu sinne, toinen ei. Ihmisen solut päästävät sisälleen nämä rasvapalluvat sisältöineen. Mitä siitä seuraa?
Jenkkien sormet syyhyvät. Suomen armeija on maukas nappula. He laajentavat Ukrainan sotaa. Jenkkitankkeja nähtiin idän suunnassa juonimassa sotakuviota. Vuonna 2024 he ampuvat mainilanlaukaukset. Siksi heitä EI saa päästää Karjalasuomen alueelle!
Presidentti Stubb, toistakymmentä vuotta sitten ministerinä, hän totesi Venäjän kaupan olevan vain muutama prosentti Suomen ulkomaankaupasta. Siksi kauppasota ei vahingoita Suomea. Mutta. Lukuisat itäsuomalaiset menettivät kaiken! 100% toimeentulostaan!
Ukraina presidentti Zelenskyi on tapattanut nyt vahvojen tietojen mukaan 150.000 ukrainalaista sotilasta. Hän ei tv-näyttelijänä tajua ihmisten kuolevan sodassa oikeasti. Hän kuvittelee kohtauksen jälkeen ruumiiden nousevan ylös ja pudistavan feikkiräjähdyksen pölyt housuista.
Nato, lopeta sota, tee rauha Ukrainaan ja lopeta taistelu viimeiseen ukrainalaiseen mieheen. Puoli miljoonaa ukrainalaista uhria on Naton johdon psykoosi. Sodan jatkaminen on julmuutta ukrainalaisia kohtaan.
Nato raahaa Suomea kuin hirveä mureutumaan. Kansa perustuslain mukaan on vallassa, mutta se pidetään pimennossa ydinaseista. Torpan ovet ovat sepposen selällään. Venäjä toki tietää, sillä se vakoilee. Armeija ei ole hallussamme. Eroa armeijasta.
Käydessäni vuonna 2016 tutustumassa turistina Ukrainan sotaan Donetskissa, otin kuvan eturintaman taistelupoterosta periskoopin läpi. Kuva paljastaa ulkomaiset palkkasotilaat Ukrainan taisteluasemassa. He olivat nostaneet Ukrainan lipun salkoon ylösalaisin. Todennäköisesti Azov.
Hesari kirjoittaa 19.11.2023 asiaa: "Ukrainan häviö olisi valtava isku lännelle." Lehti valmistelee häviön tunnustamiseen. " EU voi hajota."
Kyllä todellakin. EU hajoaa; sehän on jo hajonnut Britannian jätettyä uppoavan laivan. Ukrainakin on jo käytännössä hävinnyt.
@heliramax
kun minä ja vaimoni annoimme hesarille haastattelun kesällä 2021, vaimoa alettiin painostaa eroamaan minusta. Vaimo oli ottanut piikit, minä en. Jopa toimittaja kyseli jälkeen päin miten vaimo voi. Toimitusta oli vainottu kun oli päästänyt ääneen mRNA kriittisen.
Suomi tuhotaan ensimmäisenä mahdollisessa Venäjä (&Kiina&Intia) Nato välisessä kriisissä. Käytän sanaa kriisi, en sota, sillä Suomen Venäjä tuhoaa 50 taktisella ydinohjuksella ENNEN sodanjulistusta. 1/2
Slovakian pääministeri Fico ampuminen todistaa Euroopan liittovaltion (EU) luisuvan totalitarismiin. Sen poliittinen koneisto ja valtamedia, mm. HS, hyökkää niitä jäsenmaiden johtajia vastaan vahvoin sanankääntein ketkä eivät noudata pilkuntarkasti Brysselin määräyksiä.
Presidentti Niinistö 2017: presidentti vaatii mahdollisesta Nato-jäsenyydestä kansanäänestystä.
Presidentti Niinistö 2022: gallupfirmat saavat päättää kansan puolesta.
Mitä tapahtui?
Nato kumosi Suomen kansanvallan (kuten Ukrainassa 2014).
Orban ja Orpo ovat toistensa vastakohdat. Orban ei kumarra auktoriteeteille. Orpo kumartaa syvään. Orban ajattelee oman kansan parasta. Orpo tavoittelee poliittista hillotolppaa kautensa jälkeen. Orban haluaa johtaa kansansa rauhaan. Orpo johtaa sotaan.
SDP perusti tyranniaa vielä pari vuotta sitten. Se käski armeijan laittomasti piirittää Uusimaan. Nyt Eurovaaleissa on muka eri ääni kellossa. Ei ole. SDP ei edusta kansaa, vaan poliittista rikasta eliittiä.
Muistoja: Sannuli oli tunkemassa koronapassia kaikille ynteiskunnan toimijoille, ml. työnantajille, jotta voisivat vaatia työntekijöiltä koronarokotteen ottamista.
Emme taida oikein ymmärtää, kuinka lähellä täystuhoa yhteiskunta ja ihmiset olimme.
Terveisiä Karjalasuomesta. Suomen rahan perässä höökivälle valtiojohdolle, erityisesti presidentille, sekä löysäpäisille kenuille tiedoksi - kuka rakastaa maataan, on valmis myös puolustamaan omaansa. Suomalaiset eivät rakasta Euroopan liittovaltiota (EU), eikä Natomaita. Mieti!
Euroopan liittovaltio (EU) on sulkenut toisinajattelijoita poliittiseen vankeuteen.
Tässä esitellään Viron poliittinen vanki. Mistä häntä halutaan syyttää? Hän puhuu rauhasta. Rauha on EUssa kielletty sana. Sota on sallittu sana.
Britannia räjäytti kaasuputket. Silti suomalaiset lehdet käyttävät brittien tiedustelupalvelua "objektiivisena lähteenä" Ukrainan uutisoinnissaan. Onko se puolueeton tietolähde?
Sitten kun Nato ja EU ovat hajonneet, niin ollaan täysin yksin. Eikös vain? Kaiken lisäksi Suomi on kiimaisesti julistautunut Venäjän viholliseksi. Ulkoministeri Valtonen on moukka. Hänen tulisi ymmärtää perusasioita kun höperö presidentti Niinistö on työkyvyttömässä tilassa.
Ulkoministeri Elina 'Moukka' Valtonen on epäpätevä Yhdysvaltojen nuoleskelija. Hän palvelee Kokoomuksen ja USAn etuja. Hän ei palvele Suomea. Luotatko Yhdysvaltoihin, luotatko Natoon, luotatko EUn apuun? Luotatko 'Moukka' Valtoseen?
Ilmastotieteilijöiden mittaukset osoittavat, että varsinkin pohjoisessa on lämmintä. Täällä ilmasto lämpenee teorioiden mukaan kaksi kertaa nopeammin kuin etelässä. Empiiristen kokemusten mukaan teoria on epävalidi.
Suomi liitettiin väärennetyllä gallupilla Natoon. Kansan äänin ei olisi liitytty.
Euroopan unionissa galluppien väärentäminen on törkeää propagandaa, kansalaisten manipulointia. Sitä yritettiin Slovakiassa. Gallupit väärennettiin. Törkeästi. Oikeat vaalit paljasti väärennöksen.
Kun isäntämaa kutsuu, silloin Suomen pojat menee. (Nato on varannut 30.000 suomalaista sotilasta käyttöönsä sotimaan ympäri maapallon, esim. Iraniin, Taiwaniin, Pohjois-Koreaan, Venäjälle, Valko-Venäjälle...)
Spekuloidaan hetken: nyt Venäjä ilmoitti olevansa sodassa Ukrainassa EUn sekaannuttua tapahtumiin, ja presidentti Stubb juuri ilmoitti tehneensä suomalaisten puolesta sopimuksen sotavarusteista Ukrainaan. Jos Venäjä ilmoittaa olevansa sodassa Suomen kanssa, mitä siitä seuraa?