Aikuiskoulutustuesta: Miten jatkossa voi pätevoityä terveysalan opettajaksi? Aikuiskoulutustuen leikkaus osuu sote alaan muutenkin, mutta myöskään päteväksi opettajaksi ei voi enää opiskella. Sinne vaaditaan työkokemus ja aikaisempi soveltuva tutkinto.
#sote
Promootiojuhlallisuudet huipentuivat eilen Turun linnassa pidettyyn promootioillalliseen. Promootiotoimikunnalle suuret kiitokset kaikista järjestelyistä ja tietysti opinahjolleni
@UniTurku
niistä mahdollisuuksista, mitä opinnot ja tutkimus on elämääni tuonut.
#promootio
Hyvä, että tutkimukseen panostetaan. Tohtorikoulutus on vaativa polku, jota ennen on pitänyt opiskella vuosia. Kenellä on mahdollisuus tohtoriopintoihin, jos ei ole varaa opiskella sinne asti? Heikko taloudellinen tilanne ja vaativat opinnot voi lisätä myös uupumisen riskiä.
Miten, kuka ja miksi lapsivaikutusten arviointi tehdään, jos sitä ei käytetä mihinkään? Loppuuko lapsiperheiden tarpeet toimeentuloon siihen, kun lapsi täyttää 3 tai niiden perheiden tarpeet, missä on alle 4 lasta?
Belgia aikoo asettaa terveydenhuollon työntekijäpulan EU:n agendalle. Alalta puuttuu arviolta 4milj. työntekijää v.2030 (in WHO's European region). Erikoista tässä on se, että alalle kyllä koulutetaan, mutta iso osa (jutussa esim. 30%) ei alalle jää.
Ministeri
@sannigrahn
: Vaikutusten arviointi on valmistunut. Toimeentuloturvamuutokset kasvattavat tuloeroja. Viisi suurituloisinta tulokymmenystä kasvattavat tulo-osuuttaan. Lasten pienituloisuusaste kasvaa ehdotettujen muutosten seurauksena.
#min
ätutkin
@HotusFI
kanssa näyttöön perustuvaan hoitotyötä. Vein läheiseni eilen
@tays_sairaala
ensiapuun ja koin rautaisen hoitotyön ammattilaisen lämpimän kohtaamisen. Meillä aiheina useissa hankkeissa juuri
#kohtaaminen
ja myös henkilökunnan
#jaksaminen
.
Onnistuneen hoidon, potilaan kokemuksen ja terveydenhuollon ammattilaisten jaksamisen kannalta olisi tärkeää, että kaikilla terveydenhuollossa toimivilla ammattikunnilla olisi näyttöä käytössä. Tähän työhön tarvitaan lisää resursseja.
#n
äyttökäyttöön
#sote
Jälleen tärkeä hoitosuositus julkaistiin! Onnea työryhmälle ja
@HotusFI
🧡 Ajatelkaa, että joskus luultiin, ettei vastasyntynyt tunne kipua🥺. Onneksi nykyään tiedetään paremmin ja on myös vaikuttavia keinoja kivun lievittämiseen.
On päätöksiä, joita on vaikea ymmärtää ja hyväksyä, jos niiden perusteita ei avata. Tämä on yksi niistä. Kyse oli "vain" 200 000 eurosta. Se on aika vähän valtion budjetissa, mutta silti noin pienellä panostuksella saisi isot säästöt.
#sote
#hoitosuositukset
Olen täysin samaa mieltä
@HotusFI
kanssa siitä, että turha on puhua hoitotyön arvostuksesta jos teot ovat tätä. Budjettiriihessä tehdyt Hotuksen rahoitusta koskevat päätökset eivät tue alan veto- ja pitovoimaa.
#sote
#npth
#hoitoty
ö
Kauan odotettu hoitosuositus on julkaistu! Trakeostomoidun potilaan hoitokäytänteet ovat vaihdelleet eri organisaatioissa, joten suosituksella on tilausta. Onnea koko työryhmälle ison työn saattamisesta päätökseen! Työryhmän pj:nä toimi
@KarheLiisa
Kankaisten kasvomaskien käyttöön terveydenhuollossa liittyy riskejä. Laadimme tutkimusnäytön koosteen siitä, mitä hoitotyöntekijöiden tulee huomioida, jos kankaisia kasvomakseja käytetään
#hoitoty
ö'ssä:
#n
äyttökäyttöön
#kotihoito
#kasvomaskit
#WHOccFIN
Hyvää sairaanhoitajien ja kätilöiden juhlavuotta🥳! Toivottavasti siitä myös tulee sellainen. Ei ehkä vuodessa toteudu kaikki, mutta pikkuhiljaa parannuksia mm. näihin:
* palkka ⬆️
* työolot ⬆️
*
@HotusFI
hoitosuositusten resurssit ⬆️
* hoitotyön asiantuntijuus päätöksenteossa ⬆️
Muistisairautta sairastaville tarkoitetun päivätoiminnan tila Suomessa -selvitys tulee julki 12.9. Tule mukaan julkistamistilaisuuteen klo 10-11. Uskoisin selvityksen olevan hyödyllinen niin sote- kuin hyte -toimijoillekin. Täältä mukaan:
Taustalla näyttäisi olevan JBI:n näyttöön perustuvan terveydenhuollon malli 👏
#hyvinvointialue
'illa on iso rooli näytön levittämisessä ja käyttöönotossa. Malli löytyy
@HotusFI
sivuilta
#sote
#n
äyttökäyttöön
@PirkanmaanSote
Kriittinen menestystekijä on, että hyvinvointialue on haluttu työnantaja. Osaajapulan taklaaminen edellyttää ajattelutavan muutosta ja keinovalikoiman laajentamista, jotta työhyvinvointi voidaan turvata, kertoo johtajaylihoitaja Merja Meriläinen Talous ja terveys -päivillä.
Terveyspoliittisessa seminaarissa valtiovarainministeri Saarikko avauspuheessaan mainitsee tärkeät tekijät alan kannalta:
🏪ammattilaisten jaksaminen
🧡kokemus siitä, että työ on mielekästä ja siihen voi vaikuttaa
🧐näkymä siitä, mitä on edessä
#tehy
#terpo2022
@HotusFI
Lasten hyvinvointiin panostaminen vanhemmuutta tukemalla kannattaa. Tukea tarvitaan mieluumin ennemmin kuin myöhemmin.
#lapset
#vanhemmuus
#n
äyttökäyttöön
#NPT
@HotusFI
Kiitos
@ItlaSaatio
yhteistyöstä tärkeän asian parissa!
Kiitos
@merjamakisalo
tärkeistä nostoista! Mainittu mm. hoitotyön
#johtaminen
, työn kehittäminen, urakehitysmahdollisuudet, työnjako,
#NPT
eli näyttöön perustuva toiminta ja sen tukeminen. Tarvitaan valtakunnallista ohjausta ja riittävä rahoitus
@HotusFI
#TKKI
uudessa sote-rakenteessa by
@paivi_nygren
👉
#Hyvinvointialue
'illa luodaan edellytykset näyttöön perustuvalle toiminnalle valtakunnalliset tavoitteet huomioiden.
💥Kansallisten hoitosuositusten tekemistä ja niiden käyttöönottoa tuettava ja parannettava
@HotusFI
@DuodecimFi
Potilaan kannalta on tärkeää, että koko hoitoketju ja siihen osallistuvat ammattilaiset perustavat hoidon
#n
äyttö ’ön.
#hoitoty
ö on mukana hoito- ja palveluketjun eri vaiheissa - eihän unohdeta sitä
@HotusFI
@THLorg
@SH_lehti
@Tehylehti
Today online talking about clinical decision support system (EBMEDS by Duodecim) and how registered nurses use it in Finland (study conducted by
@HotusFI
)👇
Suomen ensimmäiset
#aluevaalit
– Hotuksen
#teesit
2022.
#yhdess
ä yli puoluerajojen, meidän kaikkien yhteisellä asialla kansalaisten hyvän hoidon, näyttöön perustuvan sosiaali- ja terveydenhuollon puolesta.
Lue lisää➡️
#sote
#p
äätöksenteko
#hoitoty
ö
Toivottavasti erityisesti neuvolassa ja äitiyspoleilla työskentelevät löytävät ja ottavat tämän suosituksen omakseen 🧡 Kiitos työryhmälle ja
@HotusFI
, joka vastaa suositustyöprosessista. Lue lisää
Kansallinen "Raskaana olevat ja synnyttäneet terveydenhuollossa: liikunnan perustelut ja
#liikunta
'an ohjaaminen -Hotus-
#hoitosuositus
®" julkaistu!
Kiitos työryhmälle ja työn eri asiantuntijoille tärkeästä työstänne!
#hoitosuositus
#raskaus
Lue tiedote➡️
Hoitosuositus lääkkeettömien menetelmien käytöstä muistisairaan päivittäistoimintojen tukemisessa on tänään julkaistu. Mukana asiaa liikunnasta, musiikista, muistelusta, omaisten tukemisesta, koulutuksesta jne. Lue koko suositus
@HotusFI
sivuilta.
Nyt on huippupaikka auki 👇 Haku päättyy 19.3. klo 16.
#ty
öpaikka
#npt
#sote
#hoitoty
ö Tarjolla on kansallisesti (ja kansainvälisesti) merkittävä näköalapaikka näyttöön perustuvaan terveydenhuoltoon.
Uusin hoitosuositus on julkaistu! Työryhmän pj Anna Liisa Aho, TtT, dos. esittelee suositusta perjantaina Sairaanhoitajapäivillä. Minut voi bongata Sairaanhoitajapäiviltä huomenna klo 10-12.
#sairaanhoitajap
äivät
#hoitosuositus
#Hoitoty
ö'n tietokannassa on julkaistu Hotus-
#hoitosuositukset
normotermiasta, raskaana olevien ja synnyttäneiden äitien liikunnan ohjauksesta sekä pitkäaikaissairaan omahoidon ohjauksesta etäyhteydellä. Tietokannasta löytyvät nyt myös Hotus
#N
äyttövinkit.
"Tutkimusten tekeminen on äärimmäisen tärkeää, mutta se ei yksin riitä. Tutkittu tieto pitää viedä käytäntöön palvelujen ja hoidon kehittämiseksi. Lopulta se koituu kansalaisten hyväksi laadukkaana hoitona palveluorganisaatiosta tai työntekijästä riippumatta."Says
@HolopainenArja
Uusi katsausprojekti pääsee vauhtiin, kun protokollamme julkaistiin JBI Evidence Synthesis lehdessä. Etsimme vastausta kysymykseen: What are the experiences of living with fatigue among adults with COPD?
@HotusFI
@Kikkeheikkila
@Pirjohanne
@HolopainenArja
Osaajia syntyy koulutuksella ja uusia innovaatioita ja yrityksiä syntyy tieteestä. Opiskelijat ja tutkijanuran alussa olevat tarvitsevat tuen elantoonsa ennen kuin yritys tuottaa. Ilman tätä siltaa tiedepohjaisten yritysten matka voi katketa ennen kuin alkaakaan. Kokemustakin on.
@HolopainenArja
@HotusFI
@LindenAki
@AnnikaSaarikko
Ja taitaa puuttua vielä yksi nolla tuosta eli rahoitus putosi 200 000 euroa. Uskomaton juttu. Valmiit rakenteet on, mutta niitä ei hyödynnetä! Miksi? Ukk instituutille ehdotettu myös 928 000. Pitääkö tässä hoitötyötä edistävänä tutkijanakin vaihtaa alaa?
#Nursing
care in Finland is world class, and
#nurses
are the core of every good system. Research and practice funding are essential professional traits.
"On tutkimustiedon vastaista väittää, että yksijohtajamalli voi toimia terveydenhuollossa parhaiten. Monialaisen johtamisen myönteisistä vaikutuksista niin organisaatio-, henkilöstö- kuin hoitotuloksiinkin on ... kertynyt runsaasti tutkimustietoa."
Paljon onnea
@HParisod
valinnasta uudeksi tutkimusjohtajaksi! Kiitos
@HolopainenArja
upeasta työstäsi näyttöön perustuvan hoitotyön, Hotuksen, JBI yhteistyökeskuksen ja WHO:n hoitotyön yhteistyökeskuksen eteen sekä tietysti innostavasta ja osaavasta johtamisesta 🧡
#Uutinen
: Hotuksen hallitus on nimennyt uuden tutkimusjohtajan. Hotuksen vanhempi tutkija, TtT Heidi Parisod aloittaa vs. tutkimusjohtajana 4.10.2023 ja varsinaisena tutkimusjohtajana, säätiön johtajana 1.12.2023 alkaen.
Lue lisää ➡️
#NPTH
@HParisod
Tutkimuksia tiivistetään ja sitten näyttö pitäisi vielä saada käyttöön! Näytön käyttöönotto ja vakiinnuttaminen saavat usein liian vähän huomiota, vaikka ne vaativat osaamista ja ovat hyvin keskeisiä
#NPT
kannalta, eivätkä tapahdu itsestään. Lue lisää 👇
Vastavalmistuneiden sairaanhoitajien työhön siirtymiseen ja perhedyttämiseen kannattaa panostaa = yksi keino yrittää pitää nuoret alalla.
#sote
#hoitajapula
#perehdytys
#N
äyttövinkki
@HotusFI
#Vajaaravitsemus
hidastaa sairauksista ja leikkauksista toipumista ja lisää komplikaatioita ja kuolleisuutta. Ravitsemuksen parantamiseen liittyvät interventiot ovat edullisia toteuttaa ja parantavat mm. ikääntyneiden toimintakykyä.
#n
äyttökäyttöön
#sote
#hoitoty
ö
Lastensuojelun, nuorten kuntoutuksen, työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön toimintaedellytykset pitäisi turvata 💔 Kiitos Into, kun teette aktiivista vaikuttamistyötä nuorten hyväksi 🫶
🙏Viikon päätteeksi haluamme kiittää kaikkia
#kansanedustaja
, jotka nostivat keskiviikkona esille haavoittuvimmassa asemassa olevien nuorten palvelut.
💛Esimerkiksi
@AnnaLottaK
#Etsiv
äNuorisotyö
#ty
öpajatoiminta
#talous
"Tutkimusnäyttö osoittaa, että kehittämällä ja hyödyntämällä systemaattisesti sairaanhoitajien laajavastuisia työnkuvia ... voidaan parantaa väestön saamia palveluita, hoitoon pääsyä, hoidon laatua, potilaslähtöisyyttä ja potilaan palveluista saamaa hyötyä."
Suomi ilman sairaanhoitajia, ei kiitos.
@Sairaanhoitajat
julkaisi aluevaaliteesinsä. "Sairaanhoitajat ovat avainroolissa kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnittelussa ja järjestämisessä."
#aluevaalit
#hoitoty
ö
Liikunta on hyväksi raskauden aikana sekä äidille että vauvalle, kun tietyt vasta-aiheet otetaan huomioon.
@HotusFI
valmisteilla myös hoitosuositus aiheesta 🤰👍
Olemme mukana Terveysalan kansallisessa näyttöön perustuvan toiminnan symposiumissa 9.–10.6.! Esittelyssä osastolla mm. Hoitotyön tietokanta, josta löytyy nopeat ja luotettavat ohjeet käytännön hoitotyöhön.
#nptsymp
#n
äytöllätuloksiin
#terveysportti
#hoitoty
öntietokanta
@HotusFI
Lapsuusiän
#sy
öpä ja
#liikunta
-sivut on nyt avattu! Sivuille on tulossa myöhemmin myös palautelinkki, jonka kautta voi antaa palautetta materiaaleista.
@sylva_ry
@SSYuudistuu
@Syopajarjestot
Linkkaan kommenttiin vielä yhden ohjausvideon🎥🙂
Nähdään Terveydenhoitajapäivillä osastolla 5, missä hoitosuositusten lisäksi jaossa uunituoreita Näyttövinkkejä vesisynnytyksistä ja neuvolan kotikäynneistä. Nämä julkaistaan nettisivuilla Terveydenhoitajapäivien kunniaksi viimeistään torstana!
#hoitoty
ö
Erityisesti nyt lämpimillä ilmoilla voidaan osa päivystyskäynneistä ennaltaehkäistä huolehtimalla ikääntyneiden nestetasapainosta.
#hoitoty
ön merkitys on tässä suuri. Ehkä yksinkertaisiltakin kuulostavat asiat ovat vaikuttavia!
Lähes kaikissa
#hyvinvointialue
strategioissa on tutkittu tieto ja vaikuttavuus mainittu. Tätä ei saavuteta alueilla, jos kukaan ei tiivistää tietoa ammattilaisille. Nyt tulevan hallituksen olisi laitettava suositusten rahoitus kuntoon kehykseen.
#NPTH
tuo lopulta säästöjä.
Laadukas hoito ei synny sattumalta. Tarvitaan tutkimustietoon perustuvat hoitosuositukset. Kannanottomme
@HotusFI
@Laakariliitto
Sairaanhoitajien koulutussäätiö kanssa: hallitus varmistaa Käypä hoidon ja Hotuksen toiminnan kaksinkertaistamalla rahoituksen
Implementointi on iso haaste, mikä
#hyvnvointialue
'illa tulisi myös ottaa tosissaan.
@Kasvuntuki
&
@HotusFI
kanssa julkaistiin Näyttövinkki aiheesta (löytyy Hotuksen nettisivuilta). JBI onneksi myös kouluttaa maailmanlaajuisesti 👇💯
Participants completing JBI's Evidence Implementation Training Program have been supported by JBI Research Fellows to design & execute strategies to implement evidence-based practice in their own clinical settings.
Learn more:
#GRiP
#EBP
#JBIEBHC
Mukana RATTI-verkoston systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmät -etäkurssilla. Miten tärkeää onkaan määritellä täsmällinen kysymys katsaukselleen! Kouluttamassa mm.
@MrJaniR
👏
Täältä tietoa käsitteistä 👇, mitä
#hyvinvoitialue
'iden valmistelussakin onneksi näkyy. Tuonne pitäisi ehdottomasti lisätä vielä tiedolla johtaminen ja selventää sen ja NPT:n suhdetta.
#sote
Mietitkö joskus mitä eri näyttöön perustuvaan toimintaan liittyvät käsitteet tarkoittavat? Mikä on
#n
äyttö📺Entä miksi laki velvoittaa toimimaan näyttöön perustuen?⚖️
Täältä löydät vastauksia➡️
#n
äyttö
#npth
#hoitoty
ö
#sote
💥Työ päivystyksessä on kuormittavaa ja henkilökunta kokee stressiä päivittäin.
💥Työperäinen stressi johtuu organisaatiotekijöistä sekä työn vaativuuden, taitojen ja sosiaalisen tuen epätasapainosta.
💥Lue lisää uudesta Näyttövinkistä®️
@millaryt
omassa puheenvuorossaan
#terpo2022
👥Sote-uudistuksen tavoitteet eivät toteudu ilman riittävää määrää osaavia, työssään viihtyviä ja motivoituneita ammattilaisia.
📶Työssä olevien osaamistasosta on pidettävä kiinni ja kehitettävä ura- ja osaamispolkuja.
#tehy
Yksi vuonna 2022 aloittava suositustyöryhmä, johon haetaan jäseniä:
👉 Lasten univaikeuksien hoito
Olet etsimämme henkilö, jos olet tohtori (esim. TtT) ja sinulla on osaamista lasten univaikeuksien hoidosta. Yhteyshenkilö: minä
Katso muut aiheet sivuiltamme 👇
Haemme useampaan
#hoitosuositusty
öryhmä'än jäseniä.
#Hoitosuositus
'työryhmässä pääset eturivipaikalle oppimaan suositusten laadinnasta ja verkostoidut alan asiantuntijoiden kanssa.
#asiantuntijuus
Tarjoamme koulutusta ja tukea suosituksen laadintaan! ➡️
Hotus-
#hoitosuositus
® tavoitteena on lisätä tietoa
#sairaanhoitaja
'n suorittamasta nielemisenseulonnasta. Suositellaan organisaatiota valitsemaan esitellyistä menetelmistä parhaiten soveltuva ja perehdyttämään henkilöstö menetelmän käyttöön
#AVH
#hoitoty
ö➡️
Hienoa
@SosteriFI
! Sanoin eilen yhdessä haastattekussakin, että nettisivuille jäädessään suositukset eivät auta ketään - ne pitää saada käyttöön ja NPT tukirakenteiden paranteluun on
#hyvinvointialue
'illa nyt iso mahdollisuus 💯
#hoitoty
ö
#sote
Ketterää kehittämistä
@SosteriFI
iltapäivän aiheena
@HotusFI
#hoitosuositus
palliatiivisessa ja saattohoidossa olevan potilaan suunhoito. Aiheesta alustaa kliinisen hoitotyön asiantuntija, sh Kirsi. 💖
Suuri osa mielenterveyden häiriöitä sairastavista kärsii univaikeuksista.
👉
#Liikunta
parantaa merkittävästi unen laatua.
👉 Vaikuttavia olivat erityisesti ne interventiot, joita ohjasi liikunta-alan ammattilainen kuten
#fysioterapeutti
#n
äyttökäyttöön
@HotusFI
En ole varma onko
@SuomenEduskunta
sydänturvallinen - en vielä tiedä missä sydäniskurit täällä sijaitsevat. Tässä yhteydessä tuli mieleen, että myös
@VRmatkalla
sydäniskureita pitäisi saada myös muihin kuin yöjuniin vai onko muuallakin jo?
#uskallaelvytt
ää
Onko eduskunta sydänturvallinen? Tänään eduskunnan sydänryhmän tapahtumassa elvytyksen asialla. Kun sydän pysähtyy, apua tarvitaan heti. Jos
#maallikkoelvytys
+
#syd
äniskuri -aloitus <5 minuutissa, selviytysmismahdollisuudet moninkertaistuvat.
#syd
änturvallisuus
#112
@Sydanliitto
Hyviä keskusteluita hyvinvointialueiden tilanteesta ja hoitotyön johdon arjesta. Myös hoitosuositukset ovat löytäneet vauhdilla uusiin osoitteisiin 🏥
#hoitoty
ö
#sote
#n
äyttökäyttöön
Huom tohtorit - teitä tarvitaan! Kokemuksesta sanon, että suositusta on hienoa päästä laatimaan, vaikka se työlästä onkin. Siinä oppii valtavasti, saa kontakteja ja pääsee edistämään
#n
äyttö'ön perustuvaa
#sote
'a!
Hae jäseneksi Lasten ja nuorten
#saattohoito
-suositustyöryhmään!
Olet etsimämme henkilö, jos olet tohtori (esim. TtT) ja sinulla on osaamista lasten ja nuorten saattohoidosta tai olet aihealueesta kiinnostunut➡️
#lapset
#nuoret
#hoitoty
ö
#NPT
Hieno tapa esittää tuloksia. Silmiin pisti ilahduttavasti, että palveluiden käyttäjätkin toivovat luotettavaa tutkittua tietoa käyttöönsä ja palveluiden perustaksi. Haaste potilasversioista napattu mm.
@HotusFI
. (kunhan vain rahoitus olis kunnossa tulevaisuudessa)
#sote
#diabetes
Pian aukeaa
@sylva_ry
liikuntasivut, missä on tietoa liikunnasta syöpää sairastaville lapsille ja heidän läheisilleen. Hyödyllistä luettavaa myös ammattilaisille. Sivuilla on hyödynnetty
@WellnessLabUofC
ja kv-työryhmän asiantuntemusta 🤸♀️
#liikunta
#lapset
#sy
öpä
#n
äyttökäyttöön
Uusi
#n
äyttövinkki on julkaistu. Mindfulness voi auttaa hallitsemaan stressiä ja sen avulla voi lisätä mielenrauhaa ja myötätuntoa itseä kohtaan.
#n
äyttökäyttöön
Jos mietit iäkkään tai muistisairaan läheisesi tai asiakkaasi asumistilannetta, niin saat apua asumistilanteen arvioinnin tueksi Muistava-työkalusta, jota pääsee jo käyttämään osoitteessa Tuki myös muistisairaan oman tahdon ilmaisuun.
#muisti
#hoitoty
ö
58 % (n = 749/1289) kliinisissä hoitotyön tehtävissä toimivista oli sitä mieltä, että potilasohjeet perustuvat näyttöön. Vastaajia
@HotusFI
kansallisessa
#npt
-kyselyssä oli kaikkiaan n = 1595. Koko raportti julkaistu sivuilla tänään.
#nptsymp
#sote
Uusin ja vuoden viimeinen
#N
äyttövinkki julkaistiin juuri by
@HotusFI
. Tällä kertaa Näyttövinkki käsittelee sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kohtaamista terveydenhuollossa. Ping
@seta_ry
"Hyvinvointialuejohtaja...voi olla...sosiaalityön, hoitotyön tai lääketieteen substanssiosaaja, jos hänellä on vahva johtamisosaaminen. Hän tarvitsee...kumppanikseen substanssijohtajat niin lääketieteen, hoitotieteen kuin sosiaalityön aloille."
@pirkanmaan_liit
@PirkanmaanSote
Kirjoitin blogin siitä, miten näyttöön perustuva toiminta ja hyvinvointialueen päätöksenteko liittyy toisiinsa 👇 Seuraaviakin aiheita jo ehdotettu ja laitettu muistiin 🤗
Jos sähköinen päätöksentuki toimii, on tarkoituksenmukainen ja antaa näyttöön perustuvia viestejä ja muistutteita oikeissa kohdissa tukien entistä enemmän myös hoitotyötä niin tosi mahtava juttu 👍! Sen eteen pitää vielä tehdä töitä, mutta sitä kohti pyrimme🤝
#hoitoty
ö
Hyyä juttu
#n
äyttö'ön perustuvasta lääketieteestä /
#NPT
yleisesti. Tätä suositusten laatiminen EI enää ole❌️: "Hoitosuosituksia ei laadittu riittävän järjestelmällisesti, vaan usein piirit olivat pienet: vanhoja veikkoja istumassa pöydän ääressä."
#sote
Hyvää kansainvälistä sairaanhoitajapäivää! Arvostukseni ja ihailuni tätä ammattikuntaa kohtaa aina vain kasvaa. Hyvä terveyspalvelujärjestelmä myös nojaa vahvasti juuri sairaanhoitajiin.
#sairaanhoitajap
äivä
#hoitoty
ö
@JbiSuomi
Kotihoidosta kysytään useimmissa vaalikoneissa. Ihmisten kanssa keskuteluissa olen huomannut, että moni ei tiedä kotihoidon tilanteesta ja miksi se ei ole ratkaisu, jos ihminen on jo kovin huonossa kunnossa.
#sote
#aluevaalit
#Pidet
äänHuolta
Lain mukaan ikäihmisen on päästävä 3:ssa kuukaudessa hoitokotiin, kun kotona oleminen ei ole enää inhimillistä. Tämä ei toteudu. Kotihoidossa on ihmisiä, joiden ei ole enää hyvä olla omassa kodissa.
#hyv
ähoito
@Muistiliitto
#sote
@HotusFI
Luotettavan ja tiivistetyn tutkitun tiedon pitäisi olla helposti saavutettavissa terveydenhuollon ammattilaisille.
#Terveysportti
/ Hoitotyön tietokanta sai lisää sisältöä 👇 Vuosikerta 2022 löytyy jo ja aikaisempiakin tulossa ja tietysti kaikki tulevat
#N
äyttövinkit
Päivitetty FinAME (engl. the Action Model of Expertise) on myös julkaistu tänään 💥💯 Löytyy
@HotusFI
sivuilta. Malli kuvaa eri hoitotyön asiantuntijoiden toimintaa näyttöön perustuvassa hoitotyössä.
#n
äyttökäyttöön
#nptsymp
2022
"Sairaanhoitajien palautteessa kollegoiden ja johdon tuen sekä tiimityön merkitys on noussut todella korkealle, Saarikko sanoo." Johanna on mukana myös yhdessä
@HotusFI
hoitosuositustyöryhmässä 👏
#sote
#NPT
#hoitoty
ö
#hoitoty
ö
#korona
Hyvää imetysviikkoa! Alta löytyy linkki Hotus-hoitosuosituksen lyhennelmään imetysohjauksesta, mikä juuri julkaistiin 👶 💓👇
#imetys
#imetysviikko
Suositustyöryhmä on tehnyt upeaa työtä!
Vaikuttavuuden lisäksi on huomioitava
#NPT
kokonaisuutena eli toimintatapojen tarkoituksenmukaisuus, käyttökelpoisuus ja merkityksellisyys potilaalle ja hänen läheiselleen. Esim. lapsen saattohoidossa vanhempien tukemisen tutkiminen tai arviointi ei RCT asetelmalla luonnistu.
"Kun ihminen ei enää muista missä on tai ei muista syödä tai juoda tai yksin oleminen pelottaa .., hänen ei pitäisi olla enää kotona. Parhainkaan kotihoito ei silloin riitä, vaan tarvitaan muita toimia." Kirjoitti
@merjamakisalo
4 vuotta sitten ja nyt
Suosittelen lämpimästi tätä koulutusta niille, ketä järjestelmälliset katsaukset kiinnostaa ja on ajankohtaista esim. väitöskirjassa sellainen tehdä.
#v
äitöskirja
#j
ärjestelmällinenkatsaus
#n
äyttökäyttöön
#sote